Aluevaltuusto 13.6.2024: Henkilöstökertomus 2023

Ajankohtaista,Ryhmäpuheenvuorot

Puheenvuoro aluevaltuustonkokouksessa 13.6.2024 §43 Henkilöstökertomus 2023

Arvoisa puheenjohtaja, hyvät valtuutetut.

Käsissämme olevasta henkilöstökertomuksesta saamme havainnollistavaa tietoa tunnusluvuista ja siitä, miten hyvinvointialueen kaikista tärkeimmällä voimavaralla menee. Täytyy kuitenkin katsoa myös numeroiden taakse.


Tiedämme hyvin, että osaavan henkilöstön houkuttelemiseksi ja koko alan arvostuksen nostamiseksi tarvitaan kiireesti ratkaisuja. Työhyvinvoinnista huolehtiminen on merkittävä vetovoimatekijä, varsinkin sote-alalla, jossa työskennellään niin lähellä ihmistä ja joka on monelle paitsi työ, myös kutsumus. Työn kuorma voi toisinaan muuttua kohtuuttomaksi, jos työssä piileviä vaaran paikkoja ei havaita ajoissa. On työnantajan vastuulla huolehtia, että työntekijöillä on mahdollisuus menestyä työssään ja kehittää osaamistaan ilman, että kukaan päätyy ajamaan itsensä uupumuksen partaalle. Kuten työterveyskyselystä näimme, uupumus ja mielenterveyden ongelmat olivat merkittävin syy poissaoloille.

Kyselymuodossa toteutetut selvitykset eivät aina kerro koko totuutta tai anna riittävää tietoa siitä, miten ongelmia voitaisi korjata. Strukturoitu kysely, kuten ainakin osa tämän selvityksen datasta on kerätty, ohjaa vastaamaan vain tarkasti siihen, mitä kysytään. Tällöin on olemassa vaara, että jotain olennaista koetusta hyvinvoinnista jää meiltä näkemättä. Kyselyiden lisäksi on varmistettava, että jokainen työntekijä tulee aidosti kuulluksi, ja että jokaisella on aito mahdollisuus vaikuttaa omaan työhönsä.


Uusien mittareiden ja tarkan seurannan käyttöönotto on tervetullutta. Tieto lisää tuskaa, mutta huolellisesti tehty selvitys antaa myös eväitä konkreettisiin toimiin henkilöstön hyvinvoinnin parantamiseksi. Jäämme mielenkiinnolla odottamaan, millaisia kehittämisehdotuksia ensi vuoden henkilöstösuunnitelma tuo tullessaan. 

Maria Luoma
Vara-aluevaltuutettu, Nurmijärvi