Omaishoitajat tarvitsevat monipuolista tukea

Ajankohtaista,Blogi,Tiedotteet

Keusoten palveluiden järjestämisen lautakunnan tammikuun 2025 kokouksessa oli  päätösesitys lakkauttaa omaishoidon sijaisapu. Lautakunta palautti silloin asian SDP-ryhmän ehdotuksesta viranhaltijoille uudelleen valmisteltavaksi. Halusimme tietoa siitä, miten oman sijaisavun lakkauttaminen vaikuttaisi omaishoitajan palveluihin, talouteen ja arkeen. 

19.3.2025 lautakunta käsitteli asiaa uudestaan, ja emme vieläkään olleet valmiita hyväksymään päätösesitystä sijaisavun lakkauttamisesta ilman korvaavaa palvelua. Esitimme siis asian palauttamista uudelleen valmisteluun niin, että omaishoidon sijaisapua ei lakkauteta 1.5.2025 ja ikääntyneiden kuntouttavan päivätoiminnan ja omaishoidon sairaanhoitaja- lääkäripalvelun toimintamallia laajennetaan. Palautusehdotus voitti äänestyksen ja näin asia tulee vielä uudestaan päätettäväksi.

Keusoten sijaisapu on tarkoitettu yli 65-vuotiaille omaishoidon tuen asiakkaille tilapäiseen tarpeeseen, kun omaishoitaja tarvitsee omaa aikaa esimerkiksi asioiden hoitamiseen tai virkistykseen. Sijaishoitajan voi saada omaishoidettavan kotiin arkipäivisin klo 8-16 välisenä aikana ja sijaisavun käynnin pituus on yhdestä neljään tuntia kerrallaan. 

Sijaisapua käyttävät omaishoitajat kokevat palvelun tärkeäksi oman jaksamisensa ja hyvinvointinsa edistämisessä. Pidämme kohtuuttomana, että omaishoidon palkkioiden leikkausten lisäksi ollaan omaishoitajan työtä helpottava palvelu lakkauttamassa. 

Sijaisavun lakkauttamisella ei saavutettaisi varsinaisia säästöjä vaan henkilöstösiirroilla laajennettaisiin kuntouttavaa päivätoiminta ja sairaanhoitaja-lääkäri toimintamalli koko hyvinvointialueelle. Kummatkin ovat kannatettavia parannuksia nykytilaan. Haluamme myös varmistaa, että Keusoten oman sijaisavun korvaavat palvelut ovat käytettävissä, ennen kuin nykyinen apu lakkaisi. Omaishoitajien palvelua tulee kehittää sekä omaishoitajan että omaishoidettavan näkökulmasta. Samalla on turvattava tärkeäksi koetut palvelut tavalla tai toisella. 

Keusoten palveluiden järjestämisen lautakunnan SDP:n ryhmä

Pirjo Komulainen, Tuula Latosuo, Ossi-Pekka Ollikainen, Kim Kiuru

Emmi Tuomisto, Kirsti Ruislehto, Jarno Hautamäki, Lauri Kämäri