
SDP:n ryhmäpuheenvuoro aluevaltuuston kokouksessa 27.3.2025
Arvoisa puheenjohtaja, hyvät valtuutetut ja muut kuulijat
Hallintosääntöön muutetaan nyt toimielinkokonaisuutta ja toimielinten jäsenmääriä. Ryhmien välisiä neuvotteluja on käyty ahkerasti ja sosialidemokraattinen valtuustoryhmä on linjannut omista kannoistaan ajoissa ja tuonut neuvotteluihin omat ideansa.
Tämän valtuustokauden aikana on syntynyt tyytymättömyyttä nykyisiin lautakuntiin ja niiden toimivaltaan. Sosialidemokraattinen valtuustoryhmä esitti jo viime vuoden puolella, että jatkossa hyvinvointialueella olisi kaksi lautakuntaa elämänkaarimallin mukaisesti.
Keusotessa palveluketjut ovat ikäryhmittäisiä:
- Lasten, nuorten ja perheiden palveluketju,
- Työikäisten palveluketju ja
- Ikääntyneiden palveluketju.
Näin ollen on perusteltua, että myös hyvinvointialueen päätöksentekoelimet muodostetaan tukemaan väestöryhmittäistä palvelukokonaisuuksien ja palveluketjujen johtamista.
Olemme olleet jo viime syyskuusta alkaen sitä mieltä, että toimielinten jäsenmääriä tulee laskea, niin säästö- kuin toiminnallisista syistä. Myös kansallisen vertailun perusteella meillä on ollut suuria toimielimiä. Esitimme ryhmien välisissä neuvotteluissa ja aluehallituksessa, että lautakuntiin ja aluehallitukseen tulisi 11 jäsentä, mutta enemmistö valtuustoryhmistä oli 13:n kannalla. Toteamme, että 13 hengen lautakunnat ja aluehallitus ovat riittävän hyvä muutos nykytilaan. Emme enää esitä täällä valtuustossa tuota 11 hengen kokoonpanoa. Olemme tyytyväisiä oikeaan kehityssuuntaan ja toisaalta on arvo, jos 13 hengen aluehallitus mahdollistaa useamman puolueryhmän osallisuuden aluehallituksessa.
Sosialidemokraattinen valtuustoryhmä on ollut tuomassa Keusoteen vaikuttamistoimielinten edustusta lautakuntiin valtuustokauden alussa. Hallintosääntöön lisättiin vaikuttamistoimielimille mahdollisuus nimetä edustaja aluevaltuustoon ja lautakuntiin. Näemme vaikuttamistoimielinten osallistumisen arvokkaana kokemuksen lisänä toimielinten keskustelussa. Sosialidemokraattinen valtuustoryhmä katsoo, että yhdenvertainen osallisuus on tärkeää myös seuraavalla valtuustokaudella vanhusneuvoston, vammaisneuvoston ja nuorisovaltuuston edustajalle uusituissa lautakunnissa.
Sote-jaostossa käsitellään asukkaiden ja asiakkaiden sosiaali- ja terveydenhuollon muutoksenhakuasioita. Esitämme, että myös jatkossa tämä jaosto on oltava asukkaiden ja asiakkaiden oikeusturvan takia. On oltava monijäseninen toimielin. Sote-jaoston jäsenmääräksi on viisi henkilöä sopiva.
Sen sijaan nykyinen rahoitus- ja talousjaosto on mielestämme päällekkäistä toimintaa. Tilanteen ei voida olettaa oleellisesti muuttuvan, vaikka nimi muutettaisiin konsernijaostoksi. Tällä vaalikaudella jaostossa käsitellyt asiat on käsitelty suurin piirtein samanlaisina ja samanlaisin esittelyin kuin jaoston käsittelyn jälkeen aluehallituksessa. Esitämme konsernijaoston poistamista.
Hallituksen puheenjohtajan palkkaan ja palkkioihin liittyvä keskustelu on vaalien alla muodostunut joissain puolueissa vaaliteemaksi. Sosialidemokraattinen valtuustoryhmä on valmis keskustelemaan ja käsittelemään aihetta, todennäköisesti hyvä ajankohta on seuraava valtuuston kokous.
Sosialidemokraattinen valtuustoryhmä on varsin tyytyväinen kehityssuuntaan hallintosäännön osalta ja näemme erityisen tärkeänä jatkaa työskentelyä kohti toukokuun valtuuston käsittelyä, jossa päätetään toimielinten tehtävistä. Kiitos ryhmien välisestä yhteistyöstä.
Pirja Vitikka-Koponen
sd. aluevaltuustoryhmän puhenjohtaja
Jaa tämä artikkeli